Medialaitteiden tahmeus estää lasten kuuntelua

Ylen uutisissa kirjoitettiin tänään, että puheterapeutit ovat havainneet pienten lasten puheongelmien lisääntyneen ja yhdeksi syyksi arveltiin vuorovaikutuksen vähyyttä vanhempien huomion juuttuessa sosiaaliseen mediaan. En tiedä, onko puheongelmien lisääntymisestä tilastotietoa, mutta ”tahmeiden medialaitteiden” vaikutuksesta vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen ainakin löytyy tuoretta tutkimustietoa (Mantere & Raudaskoski 2015).

Vaikkei arjessa tule sitä usein ajatelleeksi, niin vuorovaikutuksessa on paljon säännönmukaisuuksia ja moraalisia normeja, jotka opitaan jo varhaislapsuudessa. Niiden sisäistäminen helpottaa toisten toiminnan tulkitsemista ja ennustamista, jolloin maailma ei näytä kaoottiselta, vaan ymmärrettävältä ja turvalliselta. Perheiden arjessa vaikuttava ”medialaitteiden tahmeus” kuitenkin muuttaa Mantereen ja Raudaskosken tutkimuksen mukaan perinteisiä vuorovaikutuksen rakenteita ja tuo vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen ajoittain epäselvyyttä ja hankaluutta.

Medialaitteen tahmeudella tarkoitetaan tilanteita, joissa toisen ihmisen huomiota on vaikea saada irti medialaitteesta ja jos huomion saakin, se palaa helposti takaisin laitteeseen – tuttua itse kullekin, eikö totta? Artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, jossa lasten oli vaikeaa saada vanhemmiltaan huomiota tahmeiden medialaitteiden takia.

Onhan tietenkin aina ollut asioita, joiden kanssa lapsi on joutunut vanhemman huomiosta kilpailemaan. On ollut sanomalehtiä, televisioita ja niin edelleen. Tahmeiden medialaitteiden vaatima huomio on kuitenkin sikäli erilaista, että laite muodostaa käyttäjän kanssa interaktiivisen suhteen ja vaatii samankaltaista reagoimista kuin vuorovaikutus yleensä.

Vaikka tuossa tutkimuksessa ei tutkittu medialaitteiden tahmeuden pitkäaikaisvaikutuksia vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen, se antaa kuitenkin hyviä aineksia näiden pohtimiseen. Sehän joka tapauksessa tiedetään lukuisten tutkimusten kautta, että varhaisella vuorovaikutuksella on suuri vaikutus lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin.

Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsi muodostaa vuorovaikutussuhteessa vanhempansa kanssa käsityksen siitä, onko hän avun arvoinen ja ovatko läheiset sellaisia, joilta hän voi odottaa apua hädän hetkellä.  Kuten tutkijat tuossa artikkelissaan kysyvät:

Jos vauvasta asti kilpailee vanhemman huomiosta medialaitteen kanssa, voisiko tämä vaarantaa turvallisen kiintymyssuhteen syntymisen?

Lasten ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen tukeminen on lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten tärkeä tehtävä. Vanhemmilta kannattaisikin ehkä jossain kohtaa kysyä, kuinka heiltä onnistuu lapsen kanssa vuorovaikutukseen keskittyminen ja kuinka kauan pystyvät olemaan irti medialaitteistaan – minuutin, vartin, puoli tuntia, puoli päivää…?

Kirjoittajan tiedot:

Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry  
s-posti:pj.lane.ry(at)gmail.com
Twitter: suomeksi
Twitter: englanniksi
ResearchGate
LinkedIn
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta
Yhteisblogi lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta
Yhteisblogi terveystieteellisestä tutkimuksesta

 

Kommentoi

Please enter your comment!
Please enter your name here

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.