Vastasyntyneen imettäminen kannattaa aloittaa viipymättä, kertoo WHO:n tutkimus

Tulosten perusteella sekä varhainen imetyksen aloittaminen että täysimettäminen kummatkin vähentävät lapsen riskiä menehtyä ensimmäisten elinkuukausien aikana.

Imettämisen aloittaminen jo tunnin sisällä synnytyksestä pienentää lapsikuolleisuutta ja kannustaa täysimetykseen, tuore tutkimus osoittaa. Pikaiseen imettämiseen opastaminen pitäisikin ottaa olennaiseksi osaksi lapsikuolleisuuden vähentämiseen tähtääviä ohjeistuksia.

WHO:n tutkimuksessa tehdyt havainnot perustuvat lähes sadantuhannen äidin ja lapsen terveystietoihin, jotka kerättiin Ghanassa, Intiassa ja Tansaniassa tehdyissä tutkimuksissa.

Tulosten perusteella sekä varhainen imetyksen aloittaminen että täysimettäminen kummatkin vähentävät lapsen riskiä menehtyä ensimmäisten elinkuukausien aikana. Suotuisia yhteyksiä havaittiin vielä puoli vuotta syntymästä.

Varhainen imettämisen aloittaminen lisäsi täysimetystä, mutta sen vaikutukset eivät rajoittuneet vain siihen. Varhainen imettäminen itsessään liittyi lapsikuolleisuuden vähentymiseen, tutkijat havaitsivat.

Mahdollisia selityksiä tälle on useita. Monissa maissa vastasyntyneitä ruokitaan usein mm. hunajavedellä ennen imettämisen aloittamista. Varhainen imettäminen voi vähentää näiden mahdollisesti epäpuhtaiden ruokanesteiden käyttöä. Imettäminen myös parantaa vauvojen suoliston ja immuunijärjestelmän toimintaa.

Pitkälti WHO:n ponnistelujen ansiosta maailman lapsikuolleisuus on laskenut huomattavasti viime vuosikymmeninä. Vuonna 2015 menehtyi enää 5,9 miljoonaa alle viisivuotiasta, kun vuonna 1990 luku oli 12,7 miljoonaa. Ensimmäisen elinkuukauden aikainen kuolleisuus eli ns. neonataalikuolleisuus ei ole laskenut yhtä nopeasti, joten kaikki keinot sen vähentämiseen ovat tervetulleita. Noin puolet lapsikuolleisuudesta johtuu neonataalikuolleisuudesta.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Lancet Global Health -lehdessä.

Kommentoi

Please enter your comment!
Please enter your name here