Ihon loistaudit

Punkit
Jos lapsesta löytyy punkki, se on syytä poistaa varovasti niin, että koko punkki saadaan kerralla pois. Apuna kannattaa käyttää punkkipihtejä. Kun punkki on poistettu ei jatkotoimenpiteitä tarvita. Pieni osa punkeista etenkin etelärannikolla mutta nykyisin laajemminkin myös muualla Suomessa kantaa borrelia-bakteeria, joka voi muutaman viikon sisällä aiheuttaa puremakohdan ympäristöön ihottuman ja myöhemmin ns. Lymen taudin (Borrelioosin). Tärkeätä on, että punkin puremajälkeä seurataan useiden viikkojen ajan. Jos ihottumaa ilmenee, on syytä ottaa yhteys lääkäriin antibioottihoidon saamiseksi. Borrelia-bakteeri voidaan hoitaa muutaman viikon mittaisella antibioottikuurilla.

Syyhy
Syyhy eli skabi on syyhypunkin aiheuttama erittäin kutiseva ihottuma, joka ilmenee iholla näppylöinä (papuloina) raajoissa ja vartalolla. Aikuisilla ja koululaisilla voidaan todeta esim. sormien väleissä ns. punkinkäytäviä. Pikkulapsilla syyhy näkyy usein parhaiten jalkapohjista, joissa havaitaan helpoimmin punkin tekemiä käytäviä. Poikalapsella kannattaa selvittää, onko todettavissa nk. penispapuloita, jotka ovat tyypillinen löydös syyhypunkkitartunnassa. Syyhyepäilyssä on aina syytä ottaa yhteys lääkäriin. Syyhytartunta tulisi aina varmistaa käytävästä kaivetun naaraspunkin osoittamisella (esimerkiksi suurennuslasin tai mikroskoopin alla). Syyhyyn on lääkehoito, joka annetaan koko perheelle samanaikaisesti.

Päätäi
Päätäit ovat 2-4 mm mittaisia loisia, jotka aiheuttavat tauteja vain ihmiselle. Päätäillä on kaikissa kolmessa jalkaparissaan ns. tarttumakynnet, joilla se pystyy hyvin tarttumaan päänahkaan. Päätäitä esiintyy nykyisin syksyisin ja keväisin päiväkodeissa ja koululuokissa lähes epidemiana. Päätäitä tavataan tytöillä ja naisilla enemmän kuin pojilla ja miehillä, jota on selitetty sillä, että tytöt leikkivät ”lähempänä” toisiaan, jolloin tarttuvuus lisääntyy. Tyyppioire päätäistä on kutina hiuspohjassa. Päätäiden munat, saivareet, ovat nähtävissä tyypillisimmin päänahassa tai esimerkiksi korvien takana kasvavissa hiuksissa. Ne ovat tiukasti kiinni hiuksessa ja väriltään ne voivat olla mitä tahansa mustan ja läpinäkyvän väliltä. Päätäiden hoidossa käytetään nykyisin sampoota, joissa vaikuttavana aineena on permetriini ja malationi. Permetriini on ensisijainen lääke, sillä malationi on myrkyllisempi aine. Koko perhe on syytä hoitaa samalla kertaa. Pelkkä pesu lääkeshampoolla ei yksin riitä, vaan hiukset on kammattava tiheällä täikammalla, jotta saadaan myös saivareet poistettua mahdollisuuksien mukaan. Pakkanen (-20 astetta) tai sauna (+80 astetta) tuhoavat päätäit. On hyvä muistaa, että päätäi ei yleensä selviä vuorokautta pidempää aikaa ihmiskehon ulkopuolella, sillä sen elinehto on ihmisestä saatava veriateria.