15 C
Helsinki, Finland
maanantai, kesäkuu 26, 2017

Näin autat lasta (alle murrosikäinen), jolla on vierasesine hengitysteissä

Tunnista nopeasti hätätilanne. Jos auttajia on useita, joku heistä soittaa välittömästi 112 samalla toinen aloittaa ensiavun antamisen.

1. Ota pieni lapsi syliin siten, että hänen päänsä on vartaloa alempana. Isompaa lasta voi taivuttaa eteenpäin siten, että pää on alaspäin.

2. Lyö kämmenellä napakasti, mutta varovasti 5 kertaa lapaluiden väliin. (Sovita lyönnit lapsen / vauvan koon mukaan.)

3. Mikäli olet yksin, eikä tuke ole poistunut lapsen nielusta, soita nyt hätänumeroon 112.

4. Jatka auttamista puristus- eli Heimlichin otteella. Aseta pieni lapsi selälleen syliisi, paina sormilla rintalastan päältä sen verran, että rintalasta joustaa alaspäin. Toista tämä viisi kertaa. Isommalla lapsella voidaan käyttää puristusotetta kuten aikuisella.

5. Mikäli tuke ei poistu, jatka vuorottelemalla 5 lyöntiä lapaluiden väliin, 5 nykäisyä ylävatsalle / painelua rintakehällä.

6. Aloita elvytys, jos lapsi menee tajuttomaksi, eikä hengitä normaalisti. Ilmoita muuttu-neesta tilanteesta hätäkeskukseen.

Lähde: © Ensiapuohjeet, Suomen Punainen Risti, 2016
Hatanumero112